Moving to the beat - full speed ahead
Olettaisihan sitä, että paras paikka kahden ihmisen ja 11 koiran laumalle on joku kaupungin ulkopuolelle sijoittuva suuri talo suurella tontilla. Jostain syystä kaksi kaupungissa syntynyttä ihmistä ei kuitenkaan voinut jättää sitä liikennesekamelskan kaupunkia, Helsinkiä. Asumme Helsingin Lauttasaaressa, vanhassa ja sopivan kokoisessa, vaaleankeltaisessa omakotitalossa meren lähettyvillä.
Ja keitä me olemme? Kaksi nuorta ihmistä, joiden elämän tahdin määrää pieni sakki bordercollieita. Tärkein harrastuksemme on bordercollieiden kasvatus ja omien koiriemme kanssa harrastelu. Treenaamme aktiivisesti agilitya, TOKOa ja muutamia palveluskoiralajeja, sekä pyrimme osallistumaan niin monille paimennuskursseille kuin ehdimme. Kilpailemaan pääseminen on koiraharrastelujen saralla yksi tavoitteistamme. Suurin näistä tavoitteista on kuitenkin se, että kaikki tekeminen on koirillemme kivaa ja hyödyllistä puuhaa.
Voit lukea kasvatuksestamme ja tutustua koiriimme selaamalla sivua alaspäin. Mikäli sinulle tulee mieleen jotain sanottavaa mieleen, ota rohkeasti yhteyttä! Meihin saa parhaiten yhteyden
sähköpostilla, mutta jos olet jo rekisteröinyt karvaturrit.net -keskustelufoorumille, voit toki laittaa myös yksityisviestiä (Jerry tai Bee). Toivottavasti viihdytte sivuillamme, jätäthän kommentin myös vieraskirjaan!
Terveisin Jerry, Bee ja bortsut
Muutama sananen kasvatusperiaatteistamme
Kasvatuksemme suurimpana tavoitteena on tuoda maailmaan terveitä, hyväluonteisia ja työkykyisiä koiria. Hyvään luonteeseen kuuluu mielestämme avoimuus, hyvähermoisuus ja hyvä toimintakyky. Koiran on myös pystyttävä rauhoittumaan, vaikka tekemistä ei olisi jatkuvasti tarjolla. Jos koiralla on nämä luonteenpiirteet, sillä on kaikki valmiudet harrastuksiin, kuin myös normaalin kotikoiran elämään.
Hyvän luonteen lisäksi kasvattamiemme koirien vanhempien on oltava ehdottomasti terveitä. Vanhempien on oltava lonkkien, kyynärien, polvien, silmien ja selän osalta terveitä, eivätkä ne saa kantaa perinnöllisiä sairauksia.
Koirien suku on myös yksi asia, johon on kiinnitettävä runsaasti huomiota virtuaalimaailmassa. Liian yleisiä sukuja ei tule yleistää enempää yhdistelemällä siihen vielä useampia suvultaan yleisiä koiria. Pyrimme käyttämään suvuttomia ja harvinaissukuisia koiria jalostukseen mahdollisimman paljon, jotta bordercollieiden geenipohja pysyisi mahdollisimman laajana.