Tietoa kennelimme tiluksista

Coming Home sijaitsee Virvan virtuaalikylässä, lähellä Tamperetta. Paikka on todella ihanteellinen koirien kannalta. Kennelin virallinen alue rajoittuu melko suureen pihapiiriin, johon lukeutuu kaksi lämpimänpunaista rakennusta - päärakennus ja varasto. Päärakennus on melko iso: kaksi kerrosta pitää sisällään suuren olohuoneen, kaksi makuuhuonetta, takkahuoneen, kaksi vessaa, saunan ja kylpyhuoneen, suuren keittiön ja kodinhoitohuoneen. Varasto on nimensäkin mukaisesti ihan vain varasto, jossa säilytän koirien ruuat, koirien tavarat, liinavaatteet jotka eivät itse kodinhoitohuoneeseen mahtuneet ja niin edelleen.
Lisäksi päärakennuksen vieressä on meillä oman kasvimaat, jossa kasvaa perunat ja porkkanat sun muut. Lisäksi takapihalta löytyy kaunis kukkapenkki, joka ei tosin aina ole niin kaunis, kun koirat innostuvat leikkimään...
Parin kilometrin päässä kennelistä on myöskin kisakentät, joista on moneen. Löytyy niin ulko- kuin sisäkentät, joten kisoja voidaan pitää säällä kuin säällä.

Ympärillämme on paljon valaistuja lenkkipolkuja, rauhallinen metsä, kauniita maisemia sekä koirapuisto. Aivan kylän reunalla sijaitsee myöskin Virvajärvi. Kaikki lenkkipolut ovat melko pitkiä, kolmesta jopa kahteentoista kilometriin.

Mainitsemani järvi on aivan tonttimme edessä - onni kävi, että tällainen paikka kennelille oli vapaana! Käymme usein kesäisin koirien kanssa rannassa uimassa ja talvisin lähdemme kiertämään järven jäälle lenkkiä. Rannasta lähtee vielä lisää lenkkipolkuja moneen eri suuntaan.

Noin puolen tunnin pyöräilymatkan päässä kenneliltä sijaitsee lähimmät palvelut - kylä nimeltä Varpu: pari kauppaa, posti, apteekki, lääkäri, koulu ja eläinlääkäri. Paikka on melko pieni, mutta useimmiten sieltä löytyy kaikki tarvittava. Tapanani on käydä ainakin kerran viikossa niinsanotussa lähikaupassa, ja joka lauantai, siivouspäivän koittaessa, pidemmän matkan päässä, Jokilaakso-nimisen, suuremman kylän keskustassa suuremmalla ostosreissulla.

Historiaa

Coming Home sai alkunsa vuoden 2007 tammikuun ensimmäisinä päivinä, jolloin olin pitänyt kuukauden päivät taukoa virtuaalikoirailusta. Totesin kaipaavani tätä touhua, ja pistin CH:n pystyyn parissa päivässä. Alun alkaen kennel kasvatti jackrussellinterriereitä, mutta parin viikon jälkeen totesin, että paimenkoirat kuuluvat myöskin joukkoon. Jatkoin paimentajien ja russelleiden kanssa jonkin aikaa, kunnes laajensin kasvatusrodut kaikkiin rotuihin. CH jäi ikuisuuden pituiselle tauolle vuoden 2007 kesäkuussa, jolloin unohdin virtuaalihommat pitkäksi aikaa. Vuoden 2008 alkupuolella yritin ahkerasti palailla takaisin, tuloksetta. Muillekin julkaistuja tuloksia sain aikaan vasta vuoden 2009 kesällä, kun Indie Fargo, CH:n ainoa julkaistu seuraaja, astui päivänvaloon. Pian totesin kuitenkin, että ehkä olisi aika palauttaa se aito ja alkuperäinen eli Coming Home takaisin kuvioihin. Siitä se sitten lähti ja tässä ollaan jälleen!

Tavoitteenani on jatkaa Coming Homen kanssa mahdollisimman pitkään, niin kauan kun intoa ja aikaa vain riittää - toivottavasti pitkään! Tämä historiaosuus tässä pitenee ajan myötä.

Henkilökunta

Minä, Bella, kennelin omistaja, olen parikymppinen koiraharrastaja. Koiria meillä oli kotona jo silloin, kun olin vain parivuotias, joten kokemusta todellakin löytyy. Koirien lisäksi harrastan valokuvausta hyvinkin intohimoisesti. Lisäksi olen ahkera piirtelijä. Pituutta löytyy vaivaiset 168 senttimetriä, ruskeat silmät ja vaaleat, pitkät hiukset. En ole erityisen liikunnallinen, lenkkeilen vain koirien kanssa (eli kolmisen kertaa päivässä ja jokainen lenkki on vähintäänkin sen kilometrin...) ja toisinaan pyöräilen uskollisella Tunturi Ponillani kauppaan.

Lisäksi kennelissä ahertelee aina silloin tällöin pientä palkkaa vastaan arvon kennelapulaiseni Ringa. Ringa on ahkera ja pirteä tyttö, joka auttaa minua toisinaan koirien lenkityksessä, kauppareissuissa ja etenkin siivouspäivänä tämä tyttö on minulle kultaakin kalliimpaa. Ringa on myös apunani kisareissuilla, vaikka emme menisikään kovin pitkälle. Hänellä ei itsellään ole koiria sisarusten allergioiden takia, mutta hän on kuitenkin hyvin eläinrakas, joten otin tytön enemmän kuin mielelläni avuksi - ja apua on myöskin tarvittu. Ringa on hyvin urheilullinen. Hän harrastaa pituushyppyä ja juoksua, ja usein Ringa tuleekin minun ja koirien kanssa juoksemaan, ja vieläpä mielellään.