Kasvatusperiaatteet

Kasvatan Freveriassa ainoastaan pitkäkarvaisia collieita. Pyrin siihen, että kasvateistani kasvaa rodunomaisia, kauniita ja hyviä harrastuskavereita. Rodunomaisuudella tarkoitan rodun piirteitä, joihin kuuluu valtava iloisuus, rauhallisuus ja ihmisystävällisyys.
Valitsen vanhemmat niiden suvun, terveyden ja kisamenestyksen perusteella. Koska pitkäkarvainen collie on melko yleinen ja joukossamme on pitkiä sukuhaaroja, on oltava tarkka ettei syntyisi sisäsiittoisuutta. Vanhemmilta odotan myös hyviä terveystuloksia ja edes pientä menestystä kisauralta. Omia koiriani jalostan vasta sitten, kun ne ovat saavuttaneet valionarvot vPVA, vTVA, vKVA ja vAVA. Näyttelytulokset eivät ole välttämättömiä.
Freveriaan syntyy pentueita kysynnän ja sen mukaan, milloin koirani ovat kisanneet tarpeeksi käyttääkseni sitä jalostukseen. Tällä tavalla vuodessa syntyy maksimissaan kolme pentuetta, yleensä kuitenkin kaksi. Jos taas kysyntää ei ole lainkaan, voi olla etten teetä pentuetta ollenkaan, vaikka minulla olisikin siihen sopiva yhdistelmä.
Kasvatit
Ei syntyneitä pentueita.
© virtuaalikennel Freveria 2008 Ulkoasu © Kirsi Ulkoasun muokkaus © Jerry Sivun kuva © Angie's Angels All rights reserved.