virtuaalikennel - a sim-game kennel Hellgrind
Tervetuloa hollannin- ja saksanpaimenkoiria kasvattavaan Hellgrindiin! Hellgrindin taipale alkoi syksyllä 2009. Jerry oli jo aikaisemmin kiinnostunut hollannin- ja saksanpaimenkoirista kasvatusmielessä ja omisti yhden lyhytkarvaisen holskun sekä neljä saksalaista. Bee puolestaan innostui ensin saksanpaimenkoirista, mutta ajan myötä kiinnostus myös hollanninpaimenkoiriiin kasvoi. Koska molempia meitä kiinnosti samat rodut ja niiden kasvattaminen, päätimme lyödä hynttyyt yhteen ja näin syntyi Hellgrind.
Tiivistettynä pyrimme kasvattamaan hyväluontoisia, terveitä ja työhaluisia ja -kykyisiä paimenkoiria. Myös suku on meille tärkeä, sillä haluamme tuoda uusia sukuhaaroja virtuaalisiin hollannin- ja saksanpaimenkoiriin. Lisää kasvatusperiaatteistamme voi halutessaan lukea klikkaamalla samaista linkkiä. Toimintaamme kuuluu myös erilaisten kisojen järjestäminen pari-kolme kertaa kuukaudessa. Useimmiten kisaamaan pääsevät tietysti Hellgrindin koirat, eli lajit ovat lähes aina sellaisia, joissa omatkin koiramme kisaavat. Parhaillaan meneillään olevista ja tulevista kisoista ilmoittelemme toimintasivulla ja Karvaturrit-foorumilla. Meihin saa parhaiten yhteyden lähettämälle sähköpostia. Sinne ovat tervetulleita muun muassa kaikki palaute kennelistä sekä astutus- ja pentuekyselyt. Toivottavasti viihdytte Hellgrindin mailla! (:
terveisin Jerry ja Bee
tekijänoikeus - copyright
Kaikki Hellgrindin sivuilta löytyvät kuvat ovat joko luvallisesti kopoituja tai itse ottamiamme. Etusivun koristekuvat vasemmalta oikealle: Mike Osmundson, Linda T., Mike Osmundson, A1 K9. Ulkoasu ja siitä löytyvä hollanninpaimenkoiran kuva © Linda T. Ulkoasun saksanpaimenkoiran kuva A1 K9. Suuret kiitokset niille, jotka ovat antaneet meille luvan käyttää kuviaan!
All the photos found on Hellgrind's website are either leagally copied or taken by us. The main page's photos from left to right: Mike Osmundson, Linda T., Mike Osmundson, A1 K9. Layout and the dutch shepherd found on it © Jerry. The german shepherd of layout © A1 K9. Many thanks to those, who have given us the permission to use their photos!