Minä ajattelen sinua illassa hämärtyvässä,
sytytän pöydälle kynttilän,
aivan kuin olisit tässä.
Minä ajattelen sinua tuoksussa syksytuulen,
laulussa muuttolintujen kuiskauksesi kuulen.
Nimi: Pyryn Mii
Kutsumanimi: Bella
Syntymäaika: 30.07.2004
Virtuaali-ikä: 14 vuotta
Rotu: Pitkäkarvainen collie
Sukupuoli: Narttu
Väri: Blue merle
Säkäkorkeus: 54 cm
Rekisterinumero: VTR-2254
Meriitit: BH, Hk2, Vk1, V PVA, PLW-05
Kasvattaja: Pyryn (lopettanut)
Omistaja: Lilian / Kastehelmen
Pyryn Miin historiasta tiedän sen verran, että se asui Pyryn kennelissä tämän lopettamiseen saakka, jonka jälkeen se siirtyi Vaaleaan Kuiskaukseen myyntiin, etsimään itselleen uutta rakastavaa kotia. Samoihin aikoihin Lansu etsiskeli itselleen uutta narttua laumansa jatkoksi, ja sitten hän kuuli Bellasta ja toisesta Vaaleassa Kuiskauksessa majailevasta nartusta. Hän kävi katsomassa koiria useaan kertaan, ja loppujen lopuksi vaikeaakin vaikeamman päätöksen jälkeen päätyi kuitenkin Bellaan. Jonkun aikaa Lansun hellässä huomassa asusteltuaan Bellalla oli kuitenkin taas muutto edessään. Lansulla ei ollut aikaa kaikille koirilleen ja muutamia niistä oli myytävä pois, niin ikävää kuin se aina onkin. Minulla oli kaikki hyvin omien otusteni kanssa, Rokin ja Taran kisaura oli lähtenyt loistavasti käyntiin eikä mitään ongelmia ollut. Sitten löysin ilmoituksen viidestä myytävästä pk colliesta, joista kolme oli narttuja. Olin jo jonkin aikaa ajatellut uuden nartun ottamista, ja näissä olosuhteissa tähän väliin oli hyvä ottaa koira, kun kaikki oli kunnossa. Menin katsomaan myynnissä olevia koiria. Kaikki niistä olivat erittäin hurmaavia, mutta eniten minuun vetosi kuitenkin Bella, ihanalla olemuksellaan. Sanoin Lansulle miettiväni vielä, en kaikesta huolimatta ollut aivan varma olisiko uusi koira nyt hyväksi. Sillä viikolla kävin useaan otteeseen katsomassa koiria, ensin hieman haparoin soopelinvärisen Jannin ja tämän suloisensinisen Bellan välillä, mutta loppujen lopuksi Bellassa sitten oli sitä jotain mitä en Jannissa nähnyt, ja niin juuri Bella päätyi saamaan luotani uuden ja rakastavan kodin. ^________^
Enkä ole katunut valintaani, Bella on aivan ihana koira. Kastehelmeen muuttaessaan se ensin hieman arasteli muita koiria, luimuili alkupäivät nurkissa niin että sitä sai houkutella tulemaan esiin. Tyttö piti matalaa profiilia, mutta annas olla jos joku koiristani uskaltautui liian lähelle sitä niin siitä oli oksat pois! Bella ärähti tunkeilijalle oikein sielunsa syvyydestä, ja niin muut antoivat sen olla kunnes se tuli itse tekemään tuttavuutta. Bellaa luultavasti hämmensi niin paljon tämä yhtäkkinen muutto ja maisemanvaihdos että se meni ihan sekaisin pelosta ja hämmennyksestä, mitään muuta selitystä en tuohon käytökseen keksi. Bella ei nimittäin ensimmäisten päivien ja tutustumiseen vievän ajan jälkeen ole käyttäytynyt kertaakaan enää noin, nyt kun se on alkanut kaveriksi muiden haukkujeni kanssa niin kaikki on hyvin! :)
Hoitaessa Bella pysyy hyvin aloillaan. Se nauttii ihmisen läheisyydestä täysin rinnoin ja harjaaminen varsinkin on sen mieleen. Bella kuitenkin arastelee varsinkin päätä ja hännän alta harjatessa, mutta ei koskaan näyki. Arastelu näkyy pääasiassa taaksepäin vetäytymisena ja korvien luimimisena. Selän ja mahan alusen harjaaminen on sen nautinnon hetkiä. Kynsienkään leikkaus ei tuota ongelmia, Bella ei lainkaan arastele leikatessa, mutta joskus sillä tuntuu olevan mielenkiintoisempaa tehtävää tai sitten kynsienleikkaajan touhu on niin mielenkiintoista, että kirsu on tassussa kiinni. Pesuistakaan Bella ei ole moksiskaan. Itse asiassa se rakastaa pesuja kuumina kesäpäivinä, mutta talvisin välillä hangoittelee vastaan. Bella siis seisoo kiltisti aloillaan pestessä, mutta joskus se heilahtelee rauhattomana, kun shamppoota hieroo sen turkkiin. Se ei selvästikään pidä shamppoosta.
Bella on aina ihmisten lähettyvillä, mutta pitää yleensä matalaa profiilia, se ei ole koskaan jaloissa. Ruokapöydässä varsinkin Bella yleensä menee nurkkaan tai muuten lähettyville vahtimaan, josko jolta kulta putoaisi jotain lattialle, ahne se ei kuitenkaan ole. Vieraan tullessa taloon Bella yleensä nuuskii tämän läpi ja sen jälkeen seuraa parin kolmen metrin päässä ihmisiä. Rapsutuksia se ei kuitenkaan koskaan kerjää, mutta ei lähde pakoonkaan, jos niitä saa. Tutun ihmisen seurassa Bella on oikein mukava, sen kanssa on kiva touhuta ja temmeltää. Bella viihtyy siis ihmisten parissa, mutta ei kiehnää sylissä kokoajan kerjäämässä rapsutuksia. Bella viihtyy yksikseen ja suhtautuu vieraisiin koiriin pidättyvästi. Jos joku vieras koira ottaa sen rakkaita esineitä (esim. pehmolelu pupun, joka on nimetty Rafiksi) se ärähtelee ja saattaa jahdata tätä. Bella harvemmin yltyy leikkimään muiden kanssa. Vieraan koiran tavatessaan Bella yleensä pysyy sivummalla ja esim. lenkillä se ei kiinnitä mitän huomiota toisiin koiriin, mutta jos omistaja/ulkoiluttaja pysähtyy jututtamaan toisen koiran omistajaa tai toista koiraa Bella seuraa hetken sivusta ja tekee sen jälkeen rauhallisesti tuttavuutta. Yleensä se ei tämän jälkeen välitä toisesta koirasta. Joskus vastaan kuitenkin tulee sellainen koira, jonka kanssa Bellalla tuntuu synkkaavan ja tuolloin se saattaa vähän pitempään leikkiä toisen kanssa. Jos joku alkaa uhitella sille Bella yleensä vetäytyy paikalta äristen, mutta harvoin alistuvasti. Tunkeilevista uroksista Bella ei alkuunkaan tykkää. Se näykkäisee poikkeuksetta tunkeilevaa urosta niskasta, tämän vuoksi kannattaa pitää vahtia, kun Bella ja vieras uros tutustuvat. (Ja toki Bella, jos syytä on, näykkii ajoittain tuttujakin uroksia).
Tottelevaisuutta olemme Bellan kanssa päättäneet harrastaa noin niinkuin urheilupainotteisesti. Bella ei nimittäin ole mitään reuhkaava tyyppiä ja se pitää uuden oppimisesta. Tottelevaisuus onkin näinollen sille mainio laji. Bella oppii mielellään uutta ja kertaa vanhojakin asioita kyllästymättä. Se on kuuliainen vieraitakin ihmisiä kohtaan, jos nämä ensin todistavat sille olevansa kilttejä ja mukavia. Paimennusta ja agilityäkin harrastetaan se mitä jaksetaan, ja etenkin paimennusta, kun tuota viettiä tältäkin rouvalta löytyy suhteellisissa määrin. Vepeäkin tullan kokeilemaan, koska Bella ei inhoa vettä ja sillä tuntuu olevan melko hyvät hermot useissa asioissa. Näyttelyissä Bella osaa esiintyä edukseen ja keskittyä omaan suoritukseensa ja ohjaajan, vaikka kehän laidalla vieraat koirat saattavat heromostuttaa sitä. Vieraiden ihmisten kanssa Bella tosin on välillä tekemässä tuttavuutta, vaikka pitäisi keskittyä. Näyttelyt eivät ole se laji, jossa Bella olisi parhaimmillaan, mutta niitäkin aina on tapana kierrellä, jos ei muuten niin muiden koirien matkassa seurana ja kokemuksia kartuttamassa ;>.
Bella viihtyy ulkona yksikseen. Se jaksaa maata sateessakin vaikka koko päivän aloillaan, varsinkin, jos sille on keksitty jotain tekemistä, kuten vaikkapa kongin kanssa touhuaminen. Bella onkin aina menossa ulos ja se valloittaa aina sen saman kopin pihan nurkassa koivun alla. Bella ei viihdy koirapuistossa, elleivät ihmiset touhua sen kanssa tai mukana ole jota kuta Bellalle "rakasta" koiraa. Bella harvoin ryhtyy leikkiin vieraiden koirien kanssa ja esim. jos ihminen heittää sille kepin ja muut lähtevät kepin perään Bella harvoin viitsii hakea keppiä. Bella ei ole luonteeltaan reuhuava, mutta ei laiskakaan. Lenkille Bella lähtee aina mielellään. Se rakastaa lenkkeilyä ja vaikka ei reuhuakaan se jaksaa juosta pitempiäkin lenkkejä. Bella on aina kiinnostunut hajuista ja äänistä ja lähtee joskus omille teillee, mutta tulee aina vierelle käskystä. Bella on kuitenkin hyvä pitää tien vieressä kiinni. Eniten Bella rakastaa metsälenkkejä aikaisin aamulla, kun kaikki uudet tuoksut aamuvarhain oikein tulvivat runsaina nenään :D. Muuten Bella rakastaa kaikenlaisia aivojumppatehtäviä, se esimerkiksi etsii aina hyvin mielellään makupalaa tai lelua pihalta tai yrittää ratkaista kong lelun "salat". Se myös "riepottaa" aina mukanaan omaa Rafi-pupuaan, joka onkin sille hyvin rakas ja tärkeä. ^_______^
Bella tulee täysin tuntemattomasta suvusta. Bella on siis koira, joka aloittelee uutta sukua ja juuria tulevien virtuaalikoirien sukutauluihin. Bellan emä, isä, emänisä ja -emä, isänisä ja -emä, sekä kaikki siitä eteenpäinkin ovat siis EVM (ei virtuaalimaailmassa) -koiria. ;>
Bellalla on virtuaalimaailmassa yhteensä yhdeksän jälkeläistä, joista neljä on synytnyt Joy Visionin nimen alle ja viisi Kastehelmen nimen alle. Pentujen määrä voi ensialkuun tuntua hieman suurelta, mutta koska Bellan suku on täysin tuntematon ja Kastehelmen E-pentueen isänä toimi evm-uros, niin se ei silti ole sitä. Enempää pentuja Bellalle ei missään nimessä ole kuitenkaan tulossa, ja Bellan jälkeläisten omistajienkin kanssa on keskusteltu ja sovittu, että teettävät koirilla pentuja vain huolella harkitusti. Omasta puolestani voin taata, että ainakin Kastehelmen nimen alle syntyneiden pentujen omistajat pitävät kiinni "säännöistä" ja ymmärtävät sukujen yleistymisen riskit :).
| Pentueen isä | Jälkeläiset |
| Merikapteenin Asken Labyrinttiin | Joy Vision Mental Spellbound Joy Vision Minute of Decay Joy Vision Midnight Misery Joy Vision My Confusion |
| Graylon's Endless Desire (evm-uros) | Kastehelmen Elämysmatkailija Kastehelmen Ennenaikainen Kastehelmen Enneuni Kastehelmen Etelätuuli Kastehelmen Energiapommi |
Bellan kanssa harrastetaan pääpainotteisesti tottelevaisuutta, ja nyt näin veteraani-iällä on aloitettu entistä aktiivisempi näyttelyiden kiertäminen. Silloin tällöin harrastamme rouvan kanssa lisäksi myös muutamaa muuta lajia, kuten vesipelastusta ja flyballia, Bellan harrastukset ovat nyt iän takia melkeinpä vain leikkimielisiä, me harrastetaan ihan vain tekemisen ilon takia :). Bella on, ja on aina ollutkin koira, joka tykkää harrastaa ja keskittyy aina harrasteeseen täysillä, on hienosti mukana, ottaa kontaktia ja yrittää tosissaan :D.
Tittelit: BH, Hk2, Vk1, V PVA, PLW-05
Kuvat / Photos © Sandcastle's
Koira kuvissa / Real dog in the photos : Sandcastle's Moonmadness
Luonne / Character © Lilian & Lansu_
