Kastehelmen A-pentuetta suunniteltiin huolella jo ennen vuodenvaihdetta. Emäksi oli jo päätetty luokseni saapunut tricolour pehkonarttu Metsätähden Taiteellinen eli Tara, joka kisasi aktiivisesti niittäen menestystä monessa lajissa. Isäksi valitsin pienen harkinnan päätteeksi erittäin hyväluonteisen ja kaikin puolin valloittavan urokseni Töpsytassun Topeliuksen, Topin. Pentueen tullessa ajankohtaiseksi pentuvaraukset saatiin nopeasti täyteen, ja astutuksen jälkeen pentueen syntymää vain odoteltiin innolla. :D
Pentujen odotus sujui Taran kanssa hyvin, vaikka ensi alkuun olo taisi tyttösestä kasvavan mahan kanssa olla hieman omituinen. Mahaan kuitenkin totuttiin äkkiä, ja pentujen odotettu syntymäaika lähestyi. Synnytys käynnistyi 28.4.2006 aamupäivästä, ja Tara pyöräytti ensikertalaiseksi hyvin sujuvasti maailmaan neljä suloista pentua. Ensin tuli peräjälkeen kaksi soopelinväristä narttupentua, sitten pienen tauon jälkeen yksi soopelinvärinen uros, ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä pieni mutta pippurinen trikkinarttu. Kaikki pennut syntyivät terveinä, upeina ja lupaavina yksilöinä, ja voivat alusta lähtien hyvin tuoreen äitinsä hellässä huomassa. Pennut kasvoivat ylpeän äitinsä huomassa luovutusikäisiksi, ja pääsivät pian uusiin koteihinsa innoissaan odottavien uusien omistajiensa tykö. ^_______^
| i. Töpsytassun Topelius | ii. Harhaluulon Suuruudenhullu | iii. Tuuliviiman Sydänlanka |
| iie. Harhaluulon Heikko Esitys | ||
| ie. Töpsytassun Fantasia-Fuuga | iei. Töpsytassun Desibelipelle | |
| iee. Töpsytassun Aidosti Aurinkoinen | ||
| e. Metsätähden Taiteellinen | ei. Cachorro's Comovedor Tipo | eii. WestWind's Nichlas |
| eie. Dog's Star's Shadow | ||
| ee. Tinian's Vanille Sugar | eei. Cixa's Footboll | |
| eee. Tinian's First Light |
| Aamutossu | Aamutähti | Aamuvirkku | Aamurusko | Auringonpimennys | Aamukahvi |
| Aamuaurinko | Aamunsara | Auringonnousu | Auringonlasku | Auringonsäde | Aurinkokunta |
Kastehelmen Aamurusko eli tutummin Rosa muutti synnyttyään ensin Emman luo Fun Kermit'siin, mutta vaihtoi sittemmin kotia Jenzun luo Greyfalliin.
Kastehelmen Aamutossu eli Louna on myös joutnut vaihtamaan kotia, asuttuaan parivuotiaaksi Juulin luona Twinklingissä se muutti Teenyn luo Mémoiresiin. Louna on sijoitusnarttu.
Kastehelmen Aamunsara eli Sara on saanut asua koko ikänsä Evien luona WolfTamessa keräten nimensä eteen lukuisia eri titteleitä. Saralla on nyt jo myös omia jälkeläisiä.
Kastehelmen Auringonpimennys, tutummin Kusti on joutunut vaihtamaan kotiaan kolmesti, vielä sisaruksiaankin useammin. Pentuna Kusti asui Majn luona Merikapteenissa, sittemmin se asusti aktiivisesti harrastaen Katin luona Hight Tidessa, ja nyt se elää (toivon mukaan loppuelämänsä!) Emberin kaverina Corusant'sissa.
