Home page         Contact us         Links

Päiväkirja

merkittävimmät uutiset

29.12.2009 - Tiistai
Nukkukaa hyvin, Ciara, Rosi, Nessie ja Caapo.

Vuosi alkaa olla päätöksessään ja nyt en voi muuta kuin kiittää kaikkia kasvattieni omistajia kuluneesta vuodesta! Aivan huikeita päiviä on näihin kuukausiin mahtunut. Monet pienistä pennuista ovat kasvaneet aikuisiksi ja ovat mitä lupaavimpia harrastuskavereita tulevaisuuteen. Vuosi 2009 on tuonut tullessaan myös monia valionarvoja, kuten esimerkiksi Epic Fail "Enya" sekä Best To Be The Winner "Dot" valioitui hetki sitten PK-jäljeltä, ja Docle'N Deez "Demi" PK-haulta. Demi on myös tehnyt SchH2 koularin suojelulta. Moni muukin pienistä Themalaisista on jonkun valionarvon saavuttanut, enkä minä voisi olla asiasta yhtään iloisempi. KIITOS siis teille, kasvattieni omistajille ja ONNEA vuodelle 2010.

Vähän täytyy uutisoida myös erittäin hyvin menneistä kasvattajaryhmäkilpailuista. Thema sijoittui Duskarran KV-näyttelyssä BIS2-kasvattajaksi! Päivä oli erittäin uuvuttava, täytyy jälleen kerran kiittää koirien omistajia pirteydestä ja reippaudesta koko näyttelyn loppuun asti. Odotus oli todellakin sen arvoista, Thema sijoittui ensimmäisen kerran BIS-kasvattajassa! Myös muita ROP-kasvattajan kunniapalkintoja olemme viimeisimmän päivityksen jälkeen saavuttaneet. Tällä hetkellä tuoreimmassa muistissa on Norjan voittajanäyttelyn ROP-kasvattaja, sekä Kreikan voittajanäyttelyn ROP-kasvattaja. Kiitokset jälleen kerran ryhmän muille esittäjille sekä tietysti tuomareille Katille ja Hobulle!

Meille on myös tullut muutama uusi nahkalainen piristämään arkea. Tervetuloa Dawn (WolfTame's Whistler Willow), Piina (Haovc Scarlet Letters), Aapo (Millenium Pelkkää Kuvitelmaa) ja Onni (Hillfield Grounded Royal)!

Arkisto

2009

2008


© collie-smooth.com

Webdesign © Saara Virtanen     photo of the layout © Andrea Zucker
Kopioiminen kielletty. All rights reserved.