ETUSIVU  -  VEETI  -  MILO  -  KUVAGALLERIA   -  SÄHKÖPOSTI  -  VIERASKIRJA  -  LINKIT

 
      Executive After Disaster "Milo"
» keskikokoinen villakoira (37,5cm), valkoinen
» syntynyt 26.3.2008, 6kk
» Milo KoiraNET- tietojärjestelmässä
 
» kasvattaja Minna & Jonna Kari, Executive
» omistaja Petra Pietarinen
 
Miksi juuri Milo?
Ennen 2008- vuoden kesää pentukuumeeni kasvoi aivan sietämättömäksi, joka sai myös äitini miettimään toisen koiran hankkimista. Ajattelimme sopivaksi kaveriksi Veetille mustaa toyvillakoiraa, mutta loppupeleissä suunnitelmat muuttuivat. Äitini soitti Veetin kasvattajalle, mahtaisiko hän tietää, onko tällä hetkellä villakoirapentuja myynnissä. Ensimmäinen vastaus oli, että eihän niitä näin nopealla varoitusajalla löydy, mutta muistikin pian, että hänen siskollaan on vapaana valkoinen kääpiövillakoirapentu.
 
Otimme heti yhteyttä Minnaan, ja kyllä - pentu oli vapaana, mutta sen pentuajan kasvamisen tarkkailun tuloksena oli että siitä tulisi keskikokoinen. Sovimme kuitenkin päivän milloin voisimme mennä katsomaan pentua, ja jäin innoissani odottamaan tulevaa päivää. Päästessämme kasvattajan luokse ihastuimme pentuun täysin, kuten oli odotettavissakin. Eihän se musta toyvillakoira ollut, mutta tuntui jo niin omalta että ei sillä ulkonäöllä niin väliä ollut.
 
Pienen harkinnan jälkeen sovimme, että pentu tulisi meille. Koulun loppumiseen oli enää viikko, joten pentu asui kasvattajan luona vielä sen viikon sekä vähän seuraavaakin, koska olin itse leirillä. Pennun hakumatka sujui hyvin, matkakaan ei ollut pitkä koska asumme kasvattajan kanssa samassa kaupungissa. Veetiin tutustuttaminenkin onnistui hyvin, eikä ongelmia näkynyt.
 
Enemmän Milosta
Milo on luonteeltaan erittäin sosiaalinen ja miellyttämisenhaluinen. Se tykkää leikkiä toisten koirien kanssa niiden koosta huolimatta, mutta mikäli leikkikavereita ei tarjolla ole niin yksinkin leikkiminen sujuu huolettomasti. Miellyttämisenhalu tulee esille mm. uusia asioita kouluttaessa - se tekee mitä tahansa, seisoo vaikka etutassuilla, että kehun sitä ja se huomaa tehneensä oikein. Kyllähän Milo tekee töitä myös saadakseen juuri sen herkun, ruoka kun tuntuu olevan sille yksi tärkeimmistä asioista, mutta kyllä sen silti huomaa.
 
Milon kanssa harrastetaan tällä hetkellä niin match showeissa kuin virallisissakin näyttelyissä käymistä. Harjoittelemme myös kotona tottelevaisuuskoulutuksen alkeita tulevaa agilityuraa ennakoiden. Lisäksi kotona itserakennetut esteet ovat satunnaisesti käytössä, liian usein en kuitenkaan raaski vielä nuoren koiran nilkkoja rasittaa. Näyttelyura on lähtenyt käyntiin varsin lupaavasti, ja toivottavasti menestymme jatkossakin yhtä hyvin.
 
Kilpailutuloksia
      NÄYTTELYT
Päivämäärä Paikka Tuomari Luokka Tulos
01.11.2008 Kajaani (pentunäyttely) Marjo Nygård PEN PEK1
02.11.2008 Kajaani (ryhmänäyttely) Adam Ostrowski PEN PEK1 KP ROP-pentu
22.11.2008 Jyväskylä KV Amelia Murante PEN PEK2
13.12.2008 Voittaja -08 KV Frank Kane PEN PEK1
10.01.2009 Kajaani KV Branislaw Rajic JUN ERI JUK2 PU4
07.02.2009 Villakoirien erikoisnäyttely Marlene Carter JUN ERI JUK2
22.02.2009 Tuusniemi (ryhmänäyttely) Tanya Ahlman-Stockmari JUN ERI JUK1 PU1 VSP SERT
11.04.2009 Lappeenranta KV Marija Kavcic JUN ERI JUK1 PU4
19.04.2009 Outokumpu (ryhmänäyttely) Tanya Ahlman-Stockmari JUN ERI JUK1 PU2 va-SERT
03.05.2009 Tohmajärvi (ryhmänäyttely) Soile Bister JUN EH JUK2
17.05.2009 Varkaus KV Ligita Zake JUN ERI JUK2 PU3
      MATCH SHOW
Päivämäärä Järjestäjä Tuomari Luokka Tulos
19.08.2008 Suomen Villakoirakerho Jaana Ravattinen Pennut SIN PEN4
28.09.2008 KultaisetJuuret ry - Pennut PUN PEN2
21.05.2008 PoKS Anne Jääskeläinen Juniorit PUN ei sij.

Näyttelyarvosteluja
Tuusniemi 22.02.2009 - Tanya Ahlman-Stockmari - ERI JUK1 PU1 VSP SERT
Hyvän kokoinen riittävän raajakorkeuden omaava uros. Selvä sukupuolileima. Erinomainen pigmentti. Kaunisilmeinen pää. Hyvät tummat silmät. Hyvä eturinta. Kokoon sopiva runko ja raajaluusto. Hyvin hoidettu vielä pehmeä karvapeitteen laatu. Hyvin rakentunut takaosa. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin sivulta, hieman epävakaasti edestä. Esitetään hyvin!
 
Villakoirien erikoisnäyttely 07.02.2009 - Marlene Carter (GB) - ERI JUK2
10 months old white boy in excellent coat and condition. Loveliest of heads. Good pigment. Good neck set into good lay back of shoulder. Good feet. Good angulation. Moved well.
 
Kajaani 10.01.2009 - Branislaw Rajic (SLO) - ERI JUK2 PU4
9 months old dog. Well developed. Excellent coat, ? colour, beautiful masculine head. Excellent chest, strong bones, well angulated, still youngish in movement. Needs move strength.
 
Voittaja -08 13.12.2008 - Frank Kane (GB) - PEK1
8 months. Elegant white dog with a long head. Good pigment and eyes. Sound moving. I would prefer a smaller and more refined dog for his age, class and breed.
 
Jyväskylä 22.11.2008 - Amelia Murante (IT) - PEK2
8 months. Good teeth. A little tall in size. Good head but not enough chiseled. Good body. Forearm feet turn out. Good coat. Good pigmentation. Free but not strong movement.
 
Kajaani 02.11.2008 - Adam Ostrowski (PL) - PEK1 KP ROP-pentu
A little too big. Lovely head with excellent expression. Good pigmentation. Good top- and downline. Correct movement. Supertemper.
 
Kajaani 01.11.2008 - Marjo Nygård - PEK1
Tyylikäs urospentu, joka kuitenkin on jo yli mitan kääpiövillakoiraksi. Hyvä pää, ilme ja purenta. Hyvä kaula. Niukat etukulmaukset. Runko saa kehittyä vielä kovasti, varsinkin eturinta. Hyvä takaosa ja häntä. Erittäin hyvät liikkeet. Esiintyy ryhdikkäästi.